VALOKOODATTU

MITÄ TARKOITTAA VALOKOODATTU TEKSTI? 

Valokoodausta voi verrata esimerkiksi sijoittamiseen ja pankkimaailmaan. Sinulla täytyy olla turvallinen pankki ja suojaukset, jotta sinun sijoitukset ja varat ovat tallessa ja suojattuna. Samoin valokoodattu tarkoittaa suojausta ja turvallista korkeinta hyvää. Sijoittamisessa onnistunut valinta nostavat varoja ja hyvällä suunnitelmalla nousua tapahtuu koko ajan. Valokoodatussa energiataso ja värähtelytaajuus kohoavat koko ajan. Omat valinnat ja päätökset vaikuttavat kummassakin omaan olotilaan. Tulojen määrään tai energiatasoon. Taitava sijoittaja tekee tasaista tulosta koko ajan (ja virheistä oppii). Oppinut mestari pystyy pitämään energiatason korkealla koko ajan (oman elämänpolun oppi). Sijoittaja saa tuloja rahallisesti. Millä pystyy mahdollistamaan haluamansa materiaaliset elämänasiat. Henkisesti valmeutunut ja tietoinen osaa pitää oman olotilan onnellisuudessa ja rakkaudessa koko ajan. Henkinen täyttymys, jonka myötä vapautuu tarpeettomasta ja pystyy luomaan unelmaelämän. Kummatkin vaativat pitkän opiskelun ja harjoittelun. Ajatusten kohdistaminen ja keskittyminen ovat yksi tärkein asia. Valokoodaus tarkoittaa suojattua tilaa missä korkeavärähteinen valo pääsee hoitamaan energiakenttää. Korkeavärähteinen valo on voimavara transformaatiossa jonka kaikki käyvät lävitse maapallolla. Transformaatiossa karmaa puhdistuu, vanhat tunnetaakat puhdistetaan ja ehdollistumia sulatetaan. Transformaatiossa sydäntietoisuus aktivoituu. Sydäntietoisuus on pääsylippu Kristallisen dna:n aktivointiin. Tietoinen mieli kytkeytyy alitajuntaan ja luovuus pääsee ilmentymään paremmin. Henkinen älykkyys saa jalansijaa ja draamat alkavat poistua elämästä. Jäljelle jää täyttymyksen tunne. Transformaatio on prosessi kohti onnellista ja rakkaudellista elämää. On tärkeää muistaa myös pysähtyä matkalla ja ihailla välillä maisemia. Olla tietoinen prosessista ja täyttää elämä hyvinvointia tuovilla asioilla! Kaikki lähtee ajatuksista, sanoista ja teoista! Elämänpolku on Paras Polku!